Yritystarina
Soralex Oy on aloittanut toimintansa osakeyhtiönä vuonna 2014. Aiemmat lähes 10 vuotta yrityksen perustaja Aleksi työskenteli toiminimellä erilaisten koneiden korjausten ja traktoriurakoinnin parissa maataloudessa, sekä kirvesmiehen töissä. Toiminimi haluttiin vaihtaa osakeyhtiöksi työtehtävien monipuolistamisen vuoksi. Yritys on toiminut myös kaivinkoneurakoinnin parissa aiempina vuosina ja työllistänyt ajoittain 1-10 henkilöä. Tällä hetkellä yritys on yhden miehen yritys, mikä toimii ympäri maailmaa laivateollisuuden alihankinnassa. Aleksi on koulutukseltaan metallialan artesaani ja myös muiden alojen työkokemusta on karttunut paljon vuosien aikana. Hän on ollut nuoresta pojasta asti työtä pelkäämätön, motivoitunut, rohkea ja tykännyt haasteista. Hänellä on osaamista mm. kuljetusalalta, koneiden ja laitteiden korjaamisesta, levysepän töistä, kaivinkone- ja traktoriurakoinnista, erilaisten metallirakenteiden asentamisesta, sekä kirvesmiehen töistä.